Itkuporkuperkele.

Oloni on kaamea.

Tappelua miehen kanssa taas: Demoni ja hän taistelevat. Mies ei vain tiedä toisesta osapuolesta, se kun on ottanut kehoni ja kasvoni naamiokseen.

Minua pelottaa aivan hurjasti. Onhan se jo miehelle aika selvää missä suossa olen, onhan hän heitellyt ilmoille syömishäiriö-kommenttejaankin taas viime aikoina. Minä olen silloin yleensä vain hiljaa ja tuijotan seinää. Kuten aina kun hänen sanansa osuvat oikeaan. En osaa hänelle valehdella (juurikaan siis, joskus jotain pikkuisia syömisjuttuja ja oksentamisen vähättelyä jne, en isoja valheita), mutta demoni ei suostu myöntämään olemassaoloaan. Yleensä jätän vain vastaamatta ja ajan mieheni raivon partaalle vetäytyessäni kuoreeni.


Itseasiassa erosimme tässä eräänä päivänä. Illalla kuitenkin koko päivän riidetyämme, totesimme eronneemme väärinkäsityksen johdosta ja sovimme asian seksillä. Ja siis aivan uskomattoman hyvällä seksillä, siitä kun en oikein ole osannut nauttia aikoihin. Tai oikeastaan emme enää sitä juurikaan harrasta, seksielämämmekin näivettyi demonin hiippailtua takaisin elämääni. Seksuaalisuuteni on toki muutenkin hieman kieroutunutta: Luultavasti lukuisten aiheeseen liittyvien traumaattisten kokemusteni ansiosta pidän itseäni kovin likaisena ja irstaana nauttiessani lihallisista iloista. Välillä kuitenkin saatan unohtaa hetkeksi lukkoni ja antaa itseni vain mennä tunteen mukana.


Nuorempana olin hyvinkin kevytkenkäinen. Menetin neitsyyteni hyvin nuorena teinityttönä itseäni yli kymmenen vuotta vanhemmalle miehelle, joka juotti minut humalaan ja käytti hyväkseen. Ko. tapauksen jälkeen pidin täysin normaalina sitä, että minua kohdellaan seksuaalisesti tiskirättinä. Olihan minua kiusattu jo koko peruskoulun ajan ja itsetuntoni lytätty olemattomiin, olin siis valmiiksi oikein helppo ja oivallinen kohde seksuaaliselle hyväksikäytölle. Seksistä muodostui itselleni masokismin väline viiltelyn ym ohessa, kunnes parikymppisenä koin oloni niin likaiseksi, että lopetin sen harrastamisen kokonaan. Pitkä selibaattini päättyi maniaan, jonka ajaksi kevytkenkäisyyteni palasi hetkeksi pinnalle, mutta kuitenkin vain kokeakseni itseni vielä likaisemmaksi manian myöhemmin muututtua depressioksi. Nykyisin koen usein huonoa omaatuntoa teininä tekemistäni valinnoista. En usko, että olisin näin kovin paskana jos en olisi aikoinaan keksinyt seksistäkin tapaa satuttaa itseäni.

Syöminen on viime päivinä taas vähän unohtunut, mutta sen suhteen olo on kuitenkin lähinnä helpottunut: Itseni pakkosyöttöähän se vain oli ja sai olon kovin ahdostuneeksi.

Vihaan sydämeni pohjasta tätä lapsen vartaloa aikuisen naisen pääkopalla. Näytän kyllä muutenkin hurjan nuorelta, en pelkästään vartaloni puolesta (mm. opiskeluni jäädessä tauolle kuljin kaukobusseissa ja -junissa lastenlipulla kunnes en enää kymmenen vuotta yli-ikäisenä sitä kehdannut tehdä) On kovin vaikeaa pitää itseään seksikkäänä kun näkee peilistä vain kasan luita ja silti kohtalaisen läskin tytön. Näen peilistä lapsen. Luisevan, mutta läskin tyttölapsen.

Nyt olemme siis sopineet nuo aiemmat tappelut miehen kanssa, mutta en tiedä miten tämä tästä muka jatkuu. Olen aivan liian lukossa itseni ja demonin kanssa, eikä suunta tunnu olevan ollenkaan ylöspäin. En haluaisi menettää häntä, mutta en vain ollenkaan tiedä miten saisin pääni parempaan kuntoon. Ja jos en saa, tiedän miehen väsyvän liiaksi. Jos eroamme niin ei jää muuta kuin demoni. Sitäpaitsi rakastan miestäni edelleen yli kaiken lukuisista riidoistamme ja ilkeistä sanoista huolimatta! Hän on ainoa syyni miksi yritän vielä jaksaa elää, ilman häntä kaikki muu menettää merkityksensä.

Mies meni töistä suoraan ystävien luokse, itse halusin vain jäädä (taas) kotiin. En kestä nähdä ihmisiä, vaikka en mitään muuta haluaisikaan kuin sosiaalisia kontakteja. Koiran kanssa jäi lenkki lyhyeksi kun ulkona oli aivan liiaksi populaa liikkeellä ja lähikaupassakin alkoi ahdistaa niin, etten meinannut saada tervehdittyä myyjää kassalla. Vappumenojakin yritin miettiä, mutta kaikki tarjolla olevat vaihtoehdot tuntuvat liian isoilta, liiaksi väkijoukkoa kerääviltä tapahtumilta. Vapun voisinkin viettää tänä vuonna yksin kotona eläinten luona joogaten ja puuhaillen luovia.

Oloni on ainakin pikkuisen parempi nyt, kirjoittaminen auttaa kummasti.