Vuosisadan rakkaustarina.

Tilanne kärjistynyt melkein eroon saakka taas tänään. Minulla ja miehellä. En enää tiedä mitä haluan.

Olen kahtena yönä suhteemme aikana nukkunut toisen miehen vieressä. Molemmat kerrat olivat ystävän sängyssä, toinen aivan täysin viattomasti punaviini+kannabispäissään kun ystävällä oli väliaiaikainen kämppis sohva-asukkina, ja sohva siis jo valmiiksi varattu. Hän piti näppinsä minusta erossa, kunnioitti parisuhdettani, ja tätä arvostan. Varsinkin kun tiedän kyseisen miehen kuitenkin haluavan minua, niin monet kerrat hän on asian kuusivuotisen yhtävyyssuhteemme aikana ilmaissut. Toisen kerran eksyin vieraan miehen (häntä pidin ystävänäni, mutta olin vain lyhyen aikaa tuntenut) sänkyyn eräiden puolitutun ystäväporukan bileiden jatkoilta, kun sohva oli niin armottoman lyhyt, etten pystynyt siinä silmiäni hetkeksikään ummistamaan. Lopulta myönnyin ajatukseen siirtymisestä talon isännän viereen yöpuulle. Mies melkein raiskasi minut (Kaksi kertaa se on tehty. Kaksi kertaa jo teini-iässä elämäni on hajoitettu aivan totaalisesti. Ehkäpä noiden kertojen traumojen aiheuttama hysteria pelasti minut tällä kertaa..), lopetti lähentelynsä vasta kun olin lähes hysteerinen. Ja vain alottaakseen aamulla ahdistelunsa uudestaan (kun minä raukka darraisena ja unenpöppörössä luulen herääväni oman mieheni vierestä ja siksi vielä sallin vieraan miehen nylkyttää itseään reiteeni aivan liian pitkän aikaa ennen kun tajuan tilanteen ja nousen pois sängystä ja koko asunnosta)


Mieheni on mustasukkainen. En ole ikinä edes kertonut nukkuneeni muiden miesten vieressä. Mutta mieheni on mustasukkainen vain toisista mieheistä, tyttöjen vieressä saan toki nukkua. Ja tyttökavereitani saan ihan mieheni luvalla suudella, kiihkeästikin. Ja vaikka mennä kuinka pitkälle (..mutta tässä tapauksessa mies toivoisi kuulemma kutsua mukaan, edes paikalle)


Olen myös kerran suhteemme aikana suudellut toista miestä ja tästä jopa kerroin miehelleni. Kyseessä oli tuntikausien aneluiden jälkeinen säälipusu, joten eipä tarvinnut mieheni mustasukkaisuuden purkausta edes pelätä.

en tiedä haluanko oikeasti jatkaa enää suhdettamme. Olen väsynyt jatkuvaan tappeluun. Kuitenkin tiedän, että tämän päiväinen johtui suurelta osin vaa'an luvusta: ei minulla voi olla hyvä päivä jos vaaka näyttää +400g eiliseen verrattuna vaikka oksensin eilen suurimman osan syömästäni. Miten sen sitten miehelle kertoa miksi olen pahalla päällä koko päivän?  Miten kertoa, miksi en meinaa saada itseltäni lupaa edes aamukahviin?  En tiedä haluanko minä erota vai haluaako anoreksiani erota. En jaksaisi enää tapella, mutta tiedän, että yksin jäädessä demoni vie elämänhaluni kokonaan mennessään. Jos menetän mieheni, jäljelle jää vain syömishäiriö ja saan viimein luvan kuihtua pois.


Mies lähti ystävän luokse, minä hain kaupasta kaljaa ja siideriä. Olen syönyt tänään vain muutaman hedelmän ja ensimmäinen olut tuntuu jo päässä. Haluaisin soittaa jonkun ystävän paikalle pitämään minulle seuraa, mutta en kestä nähdä ketään. Tai en kestä, että kukaan näkee minua, että joudun ylipäätään kertomaan kuulumiset: valehtemaan kauniit kulissit ympärille, kuinka koko elämä menee niin perkeleen täydellisesti, yhtäkään säröä ei löydy vaikka suurennuslasilla tutkisi, ja parisuhteemmehan on kuyin suoraan saduista: Prinssi ratsastaa valkealla ratsullaan prinsessansa sylissään aamunkoittoon voitettuaan lohikäärmeen ja prinsessan ikuisen rakkauden (+puolet valtakuntaa). 

-Ja niin he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti. Sen pituinen se.