Kyynelten sumentamaa.

Olen kirjoittanut viime aikoina paljon runoja ja kappaleiden sanoituksia. Valitettavasti en niitä täällä viitsi jakaa jos satun muualla joskus niitä käyttämään - edelleen tämän blogin suhteen anonymiteettini on korostetun tärkeää. Olen myös piirtänyt ja pyrkinyt muutenkin purkamaan ahdistustani mahdollisimman luovaan puuhaamiseen. Parhaimmillaan saavutan hetkeksi flown: unahdan ympäröivän maailman, sen tuskan ja jopa oman itseni ja vajavaisuuteni edes hetkittäin.

Valitettavasti yhä useammin huomaan etsiväni toisenlaisia, vahingollisempia, ahdistuksenpurkukeinoja: Voi kuningas Alkoholi. Harvemmin edes humalaan asti itseäni juon, mutta tiedän tämän ns. tissuttelun lisääntyneisyyden ahdistavan minua vielä entisestään: Minä en tämän kaiken päälle halua vielä alkoholisoituakin! Ja toki alkoholi vaikuttaa mielialaan pidemmän päälle hyvinkin paljon, vaikka ei usein humalahakuista juomista harrastaisikaan.

Mies on tänään tulossa kotiin, emme ole nähneet toisiamme n. viikkoon. Pelkään kohdata häntä. Toivon kovin että osaisimme tehdä edes pieneksi hetkeksi maailmasta taas kauniin, sellaisen kuin se meille aikoinaan näyttäytyi, mutta luulenpa jo pelon yksinään estävän maailman kauneuden kokemisen.

Tässä yhtenä iltana päätin nostaa takamukseni penkistä ylös ja raahautua ihmisten ilmoille huolimatta ulkomuodostani (lue: normaalipainosta) Olimme riidelleet miehen kanssa ja halusin hetkeksi muuta ajateltavaa kuin onnettoman suhteentynkämme. Tuona iltana sallin erään miespuolisen tuttavani lähestyä minua, halata, silitellä ja pitää vain lähellään. Mitään enempää ei kuitenkaan tapahtunut, kaipasin vain hellyyttä ja pyrin tekemään tuttavalleni selväksi että olen edelleen parisuhteessa enkä aio vaarantaa toiminnallani sitä. Ko. mies on todella ihana, hyväsydäminen ja kaiken lisäksi melkoisen hyvän näköinenkin, ja tiedän hänen olleen jo jonkin aikaa ihastunut minuun. Toivon etten antanut hellyydenkipeydelläni vääriä luuloja tilanteesta: enhän minä kuitenkaan missään nimessä uuteen suhteeseen olisi valmis vaikka tämä nykyinen kariutuisikin. Koen syyllisyyttä tuosta illasta, vaikka en mitään kiellettyä tehnytkään. Miehelleni en tapauksesta silti uskalla kertoa, lähinnä koska tiedän hänen olevan muutenkin jo mustasukkainen ko. henkilöstä.

Nyt en uskalla enää pitää tähän tuttavaan enää yhteyttä ja kai myös pelkään hieman: Ei ole mitään syytä miksi en tähän mieheen ihastuisi, eivätkä ylimääräiset ihastuksentunteet tule nyt kuuloonkaan! Mieleeni jäi kuitenkin pyörimään kauniit sanat, joita tuttavani illan aikana korviini kuiski. Sanoja, jonka kaltaisia en ole pitkiin aikoihin mieheltäni kuullut.

Mieleni on alkanut taas uskotella, että kaikki kääntyy kyllä hyväksi kunhan vain laihdun. Entisiin mittoihin ja ehkäpä vielä vähän pienemmäksi siitäkin. Saan elämäni järjestykseen laittamalla ruokavalioni tiukkaan kuriin. Voi luoja, miten en vielä tähän ikään mennessä ole oppinut ettei pieni koko ja se vääristynyt kontrolli aiheuta mitään muuta kuin lisää synkkyyttä ja harmia elämään.