Kotisiivo.

Olen huomannut valittavani miehelle kaikesta. Kotitöistä varsinkin. Olen itse aina ollut melkoisen epäsiisti ja boheemi persoona, lapsesta asti siis. Anorektinen täydellisyyden tavoittelu ei ole ikinä yltänyt minulla sille asteelle, että pyrkisin aivan kaikessa yltämään huippusuorituksiin, olen perfektionisti vain minua oikeasti kiinnostavissa asioissa. Jas niissähän täytyykin sitten olla aivan paras kaikista.

Jo äitini aikoinaan valitti, itki ja raivosi luonteeni epäsiisteyttä. Huoneeni oli aina täysi kaaos, vaikka yritinkin miellyttää vanhempiani täydellisesti ja myös pitää huoneeni kunnossa, en vain osannut ikinä siivoamisen jaloa taitoa tai kaaos palautui väistämättä jo parin seuraavan päivän aikana takaisin. Äitini taisi viimeisen kerran siivota huoneeni ilman lupaani kun olin jo lukioiässä. Tosin tuosta nostin niin kovan metelin, ettei rakas äitini enää ikinä koskenutkaan huoneeseeni lapsuudenkodissa asuessani. Koin huoneeni siivoamisen (ja samalla tavaroiden penkomisen) niin kovana loukkauksena yksityisyydelleni että melkein katkaisin välit äitiini.

Myös aiemmat seurustelukumppanini ovat poikkeuksetta valittaneet joutuvansa siivoamaan koko asuntomme aivan yksinään, kironneet miksi en laita tikkuakaan ristiin yhteisen kodin eteen. Tosiasiassa en vain vielä tuntenut kotiani paskaiseksi niin pienestä likaisuudesta ja sotkusta kuin ex-kumppanini, ja ihmettelin tosissani miten he voivat nostaa niin kamalaa meteliä pikkujutuista. Kyllähän minä siivoan. Heti kun itse koen sen tarpeelliseksi.

Nykyisin tosin ymmärrän kyllä sekä äitiäni (vaikkakin lähes aikuisen tyttären huoneen penkominen oli erittäin epäreilua) että edellisiä kumppaneitani. Mies on nimittäin vieläkin boheemimpi luonteeltaan kuin itse olen, ja olenkin ensimmäistä kertaa joutunut tilanteeseen, jossa minä siivoan huomattavasti kumppaniani enemmän. Kotimme muistuttaisi lähinnä nistiluolaa, jos jättäisin siivoamisen miehen harteille. En myöskään voi hyvin epäsiistissä kodissa, sillä nykyisin saavutan harmonisen mielentilan vain ympäristön ollessa suhteellisen siivo ja seesteinen. Kaaos asunnossa luo täydellisen kaaoksen myös mieleeni, ja siivoamisesta on muodostunut jopa terapeuttista kunhan vain saan flown siihen päälle. Olen kuitenkin myös saanut lukemattomat riidat aikaiseksi valittamalla mieheni epäsiisteydestä toistuvasti.

Olen myös järkytyksekseni huomannut, että kotini täytyy siivota tietyllä tavalla. Tiskaamisen jälkeen on tärkeää, että joka ainoa astia on juuri oikealla paikallaan astiakaapissa. Samoin ruokakaappien järjestyksen muuttuessa oma maailmani järkkyy. Ja sama siis toistuu joka ainoan kotityön osalta. Mitähän helvettiä minulle on tapahtunut?! Valitan siis harva se päivä mieheni saamattomuutta, mutta miehen siivotessa käyn jokaisen työn läpi hänen perässään korjaten asiat minua miellyttävämpään järjestykseen samalla kieltäni purren, etten taas valittaisi turhasta. Vaikka tiedostankin kyseessä olevan mieleni vamma, en osaa auttaa itseäni (ja siinä samalla miestäni) ja lopettaa lapsellista ylikontrolloivaa käytöstäni.

Lisäksi miehen pitäisi osata nykyään lukea ajatukseni ja auttaa siivoamisessa juuri silloin kun haluan, ja tietenkin tehdä juuri niitä asioita siinä järjestyksessä kuin haluan. Minähän en tietenkään voi pyytää häntä auttamaan, eihän hän silloin auta vilpittömästi omasta halustaan vaan vaatimuksestani. Eikä minulla olisi oikeutta vaatia miestä edes auttamaan, enhän minä kuitenkaan ole tyytyväinen hänen suorituksiinsa. Kodissani, aivan kuin mielessäni, on liikaa sääntöjä, joista itseäni lukuunottamatta kukaan ei pysy perässä.

Vihaan kontrolloivuuttani, sitä kuinka se on levinnyt liian laajasti niin usealle elämäni osa-alueelle, ja kuinka se määrittää minulle läheisten ihmisten elämänlaatua. En pidä itseäni niin pahana ja hirvittävänä ihmisenä kuin millainen minusta on tullut, millaisen demoni on minusta tehnyt. En todellakaan enää tunnista itseäni käytöksestäni.



p.s. Blogillani on kymmenen lukijaa. Kuinka mukavaa, että ajatusteni lukeminen kiinnostaa. Haluaisin kommenttia teiltä: keitä olette, miksi blogini kiinnostaa ja esittäkää toki myös toivomuksia vaikkapa blogini suhteen jos sellaisia on esittää. Muutenkin kyllä arvostan kommentointia kovin ja joka ainoa kommentti piristää mieltäni <3